Rotinakakkua pienelle prinsessalle

Tuttavaperheeseen syntyi hiljattain pienoinen prinsessa, jota kävimme tänään ihastelemassa kera kaakun. Ihana pikkuinen, tummatukkainen neiti! Ja ehkä maailman pienimmät sormet <3 Miten sitä unohtaakin vuodessa kuinka pieniä lapsukaiset ovatkaan tuossa vaiheessa – ja kasvavat vaan kaiken aikaa!
Pienelle tytölle piti tietysti saada kakkuun hempeyttä, joten röyhelöpursotuksia ja vaaleanpunaista. Ja koska vauvat ovat kuin ruusunnuppuja, niin niitä halusin kakkua koristamaan. Pienen neidin mamman kanssa yhdessä ideoimme kakun päälle tuoreen isoveikan siskoaan hoivaamaan. Ja tässä sitten toteutus =)

Pohja:
2 x Kääretorttupohja

Täyte:
200 g mansikkahilloa
2,5 dl mansikkakermaa

2 rkl vaniljakreemijauhetta
2 rkl sokeria
Wiltonin pastaväriä sävy Rose

Kuorrutus:
250 g Dr. Oetker Sokerimassaa
5 dl Flora Vispiä
2 rkl vaniljakreemijauhetta
3 rkl sokeria

Koristeet kokonaan sokerimassaa.

Ja hieman vaihekuvia;

 1. Kokosin kakun irtopohjavuokaan.
Levitin päälle vispiä ohuen kerroksen.
 2. Kaaviloin sokerimassan hieman kakun halkaisijaa
suuremmaksi ympyräksi ja nostin sen kakun päälle.
Ylimääräiset reunat leikkasin saksilla.

Ensimmäistä kertaa kuorrutin kakkua nimenomaan

tällä uudella Dr. Oetkerin sokerimassalla.
Siksi siitä teillekin tiedoksi muutama huomioni;
– on muita sokerimassoja aavistuksen pehmeämpää
koostumukseltaan, joten vaatii ehdottomasti tomu-
sokeria käsittelyssään.
– Maku on makeampi kuin esimerkiksi Regalicen
massassa. Sen näen itse plussana.
– Ainoa miinus tulee siitä, että kakkua maistellessa
oli havaittavissa selvää sivumakua kuorrutteessa.
En osaa sanoa, mitä se toi mieleeni, mutta en
miellä sitä etikkaiseksi niin kuin leivontafoorumilla
oli kuvailtu. Mutta tämä on makuasioita puhtaasti.
– Massa ei kärsinyt ”kosteusvaurioita” vaikka alla
olikin ”kermaa” eikä kreemiä.
3. Pursotukset tein kolmella tyllalla;
Pystyyn koripunostyllalla sekä lehtityllalla ja päälle
keskikokoisella ruusutyllalla. En ole mikään mestari
pursotusten kanssa mutta jokaisen kakun myötä saa
lisää harjoitusta! Ja mielestäni onnistuin aika kivasti
saamaan pursotuksista hempeän röyhelöiset niin kuin
pienen prinsessan kakkuun sopiikin =)

ONNEA vielä tätä kautta koko perheelle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s